perjantai 10. lokakuuta 2014

Lokakuussa puuhattua

Koulussa istuessa täytyy pitää itsensä hereillä,joten olen virkannut kaikenlaista.Pienelle kummitytölle vaunupeitto syntyi Novitan Joki-langasta,joka on mun mielestä ihan selkeesti entinen "Puro"lanka uudella nimellä. Koulua varten uhrasin vanhan essumekon ja ompelin siitä ison laukun.Toisinaan kyllä tuntuu,että laukku repeää liitoksistaan ja että se on sittenkin liian pieni.Minkäs teet.Kangas on Marimekon ja keltaisen & violetin yhdistelmä vaan on niin ihana.... <3 Viikonloppuisin olemme veneilleet lähisaarissa,koirien kanssa tulee aina nautittua ihanista aamu-ja iltalenkeistä saaren karussa maastossa.Henkireikä. Sain Hilleltä ihanan synttäriyllärin kesken koulupäivän,söpön rasian jossa oli ihanaa lankaa ja koukku,sekä supersöpö matkaompelusetti.KIIITOS,Hille <3 Virkkasin myös tyttären paprikalle villatakin,ettei se palellu :) virkkausinspiraatiota liikkeellä siis... Heijastimia tehtiin tiistaina koulussa ja kerkesin väkertää niitä aika monta.Mukavata oli. Tyttöjen leirillä olin "työharjottelussa" syyskuun lopulla,siellä tehtiin sulatetuista muovipusseista uimapukupusseja yms.Homma oli niin kivaa,että sitä jatkettiin vielä kotonakin.Roskia ja muovipusseja kannattaa siis katsoa "sillä silmällä".Marimekon pussit oli hyviä tässä puuhassa,samaten oikein paksut karkkipussit.Tulipa siinä sulatettua pari vinyylilevyäkin karkkikupeiksi.Hauskaa oli!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan kertakaikkisen ihana tuo joki-langasta tehty peitto!!!! Mitä värejä käytit? Entä millä ohjeella virkkasit? Tuliko suurinpiirtein mitä maksamaan? Mun on saatava tuollainen itselle!!!

Merja kirjoitti...

Kiitos :) Hmm...ohjeena on ihan perus isoäidinneliö,pikkuruinen.Lankoina oli se vaaleanpunasävyinen ja oranssinpunertava sekä reunoilla ihan pelkkä punainen Joki-lanka.Ajattelin,että jatkan tätä peittoa kummitytölle,kun kasvaa isommaksi ;) olen tykästynyt Joki-lankaan,se muistuttaa niin paljon Puro-lankaa ja tuntuu niin ihanalta virkatessa.Lämminkin se on peittona.Suosittelen siis!Hinnasta en osaa sanoa,peittoon kului "aika monta kerää" ja yksi maksaa jotain hiukan alle 4€.