Ompeluksia,askarruksia,vähän virkkauksia sun muita lankakeriä vanhassa puutalossa ja sen kellarisopukassa.
torstai 8. marraskuuta 2012
Amaryllis
Kaikenlaista pientä ja jouluista on jo salaa hiipinyt kotiin.Ensimmäinen amaryllis avasi valkoisen kukkansa pyhäinpäivänä.
Pari hassua mailegin tonttuakin on jo soluttautunut joukkoon...
...joulun odotus on virallisesti alkanut :)
Lasten kanssa
Lapsukaisten kanssa on taas tullut tehtyä kaikenlaista ja tässä on jotakin.Ilmat alkoi olla jo niin talviset,että tehtiin Talvipuut,samalla meiningillä kuin aikaisemmat syksypuut.
Heijastinpölleröiset on tehty tiimarin huovasta ja heijastinkankaasta.
perjantai 19. lokakuuta 2012
Kirja
Suloinen uusi Tildan ompelukirja tulla tupsahti jo viime viikolla.Kaavoja kerkisin piirrellä,mutta nyt vasta pääsin ompelemaan.Tässä tosin ei ole kuvaa tekemästäni ketusta,sillä se meni sen siliän tien menojaan,tytön matkassa.
Enkelin olen tehnyt jo pari viikkoa sitten kevätkirjasen kaavoilla ja ohjeilla,mutta se on odotellut siipiä eiliseen päivään asti.Ja taitaa se olla jo hiukan liian kesäinen.
Kettuja pitää ommeltaa lisää,se oli sen verran hauska kaveri!
perjantai 12. lokakuuta 2012
Synttäriylläreitä
Tänään sain synttäriyllärinä uuden ihanan muumi-talvi-sesonki-mukin.Kuva on niin hauska,etten lakkaa ihailemasta sitä.Toisella puolen on pikku Myy ja muutama pikku tonttu,sekä poro jolla on kynttilä...toisella puolen muumipappa on lähtenyt kuusenhaku reissulle.Tykkään tosi paljon.Hauska tunnelma!
Eräs ystävä kävi kylässä ja toi punaisen laatikon,joka sisälsi söpön Bukowskin pupun sekä taulun,jonka ajatus on kerta kaikkiaan iskevä!Näinhän se menee :))
Argento-korukin sai taas päivitystä.
Nukkekodin väki sai pieniä ihanuuksia,niistä kuvat mummon kamarin puolella.En uskoisi,että joku osaa kutoa niin pienet villasukat,se on taito...
Tähän päivään on mahtunut paljon naurua mutta myös muutamia murheita.Mutta niinhän se elämässä on.Kiitoksia kuitenkin kaikille :)
torstai 11. lokakuuta 2012
Ei pöllömpi juttu
Pienten kanssa askarreltiin pöllöjä viime viikon perjantaina ensin kerhossa ja sitten vielä meilläkin.Hyvin sujuu askartelut 3-vuotiailta!
Muumilaukun tein tässä jo jokunen viikko sitten siitä ihanaisesta Finlaysonin kankaasta.Käytössä on edelleen.
Tänään löysin muumi-teetä meidän ähikaupastakin,etelä-Suomessa sitä on kaiketi ollut jo aikaisemmin myynnissä.Pitää mennä ostamaan lisää,ettei voimajuoma pääse loppumaan!
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Muumituolit
Vaan kuinkas sitten kävikään!Meidän päiväkodilla oli remontti,ja joitain huonekaluja heitettiin pois.Minä pelastin kolme tuolia ja kahdesta tuli Muumeja.Ensin pintaan maali,sitten kuivattelua ja sitten "servettitekniikalla"kuvia kirjaston vanhasta "Vaan kuinkas sitten kävikään"-kirjasta.Tuli hauskat tuolit :)
Se kolmas tuoli vaatii hiukan enemmän,siitä puuttuu istuin kokonaan ;)
tiistai 18. syyskuuta 2012
Muumilaaksoon
Hetken mielijohteesta kahlasin tänään kaksi kirpparia läpi tytön kanssa.Kaikenlaista härpäkettä oli tarjolla,mutta hinnat tuntu olevan aika kovat.Löysin pari salaisuutta,niitä ei voi täällä näyttää.Liittyy joulukalentereihin.
Mutta paras löytö oli Finlaysonin muumi-kangas!Sitä on kaupan pussissa sen verran,että tekisi joko verhot tai pussilakanan.Nyt en tiedä,mitä tekisin!
Toinen hauska juttu oli säätalo,melkein samanlainen kuin omassa mummilassani oli,tässä on hiukan eri mallinen talo ja ukkelit eri materiaalia.Valmistuspaikka on sama,Saksanmaalla nämä on joskus muinoin tehty.Erityisen hauska juttuhan tässä talossa on se,että ukko on ulkona huonolla säällä ja akka vain hyvällä!
Askarrusta
Sadetta on piisannut,mutta myös askarteluja!Tässä ei ole edes kaikki,totesin juuri,että linnut ja siilit puuttuu :D
Nämä siis tehty töissä 3-5 vuotiaiden kanssa.Jossain kuvassa saattaa olla meikäläisenkin kädenjälki näkösällä,etupäässä lasten kuitenkin.
tiistai 11. syyskuuta 2012
Virkattua ja nukenvaatteita
Veneeseen olen virkannut uutta tilkkupeittoa isoäidinneliöistä,Puro-langan uusista sävyistä.Nyt en millään muista,olenko postannut kuvan näistä nukenvaatteista,mutta tässä ne nyt on!
Nukkeja ja nukenvaatteita on hauska tehdä,olispa vaan enempi aikaa...
tiistai 4. syyskuuta 2012
Värityskuvia kankaalla!
Ikean kankaasta oli pakko ommella hoitolaisille pienet kassit,jotka väritettiin tässä yhtenä sadepäivänä.Hauskaa oli,kellään ei ollut samanlaista ja kuvia oli kiva tutkia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)