Eräänä päivänä postiin poksahti paketti,joka oli viimevuotisesta joulukalenterista unohtunut "luukku".Avatessani laatikkoa,ihmettelin kyllä melkoisesti,mitä kaikkea ihanaa lähettäjä oli saanut sinne sullotuksi.
Joulukuusenkoristeita oli joka lähtöön,jopa oikeat pikku kuusenkynttilät ja niille pidikkeet.Tuoksulyhty tuoksuöljyineen...voi apua!
Suuri lämmin kiitos lähettäjälle!
Kierrätys kunniaan!Eli askarreltiin vanhoista joulukorteista sekä arkistopahveista tauluja,reunat somistettiin silkkipaperimytyillä.Ei liian vaikeeta pienille ihmisille ja lopputuolokset oli ihan hauskoja!
Nyt ollaan jo niin pitkällä,että osa lapsista on tippunut lomille.Lähtijät on saaneet mukaansa paketin,jossa on itseommeltu tonttulakki sekä herkkuja..."tuunattuja" vaahtokarkkeja meni yhteen pakettiin sekä omalla muotilla tehtyjä pukkisuklaita.
Joka joulu meillä leivotaan paitsi pipareita ym myös perinteiset piparitalot,jotka lapset saa itse koristella.Tänä vuonna piirsin pikku mökin kaavat ja tuli niistä aika hauskoja!Pääasia on,että lapsilla oli kivaa!(mulla palaneet sormet!)
Joulu tulla jollottaa niin kiireellä taas,ettei kelkassa tahdo pysyä mukana!
2.adventtikynttilä syttyi eilen ihan varkain.Päivä kului kotosalla.
Joulukorttipajaa olen pitänyt joka välissä ja kyllä ne valmistuu ennen perjantaita!
Tildakalenterin luukuista on tullut ihanuuksia,samoin adventtikalenterista.Kiitos molemmista!
Vihdoinkin joulukalenterini tuli perille.Posti lakkoilee,se on ikävää näin joulunaikaan.Mutta ei se mitään,nyt on kaikkien vaihtaneitten kalenterit perillä ja kaikilla ihanat kalenterit,joten kaikki hyvin!
Viisi luukkua on jo avattu...oli oikeastaan hauska avata ensimmäiset neljä yhdellä kertaa!Kiitos lähettäjälle ihanuuksista <3
Eilen oli ihanainen ensimmäinen adventti!Kynttilä syttyi ja paloi koko päivän keittiön pöydässä.Adventti-vaihdon paketeista sai avata ekan ja sieltä paljastui kynttilä,tildakangasta,nauhaa sekä tilda-enkelille tarkoitettua risti-ketjua.Kiitos,Vihrut!(kuva hyppäsi nurinpäin)
Joulunavajaisia vietettiin täällä lauantaina,kuuseen syttyi valot ja tanssikoululaiset vetivät upeat tanssiesitykset Rajalla-kauppakeskuksessa.Menoa ja meininkiä ei puuttunut!
Lasten joulukalenterit on tänä vuonna Ikean kuusi-lokerot,itse halusivat.Mutta kylläpä tuotti päänvaivaa luukun koko,kaikki ei tahdo sopia,joten joihinkin luukkuihin pitää laittaa lappu:"Etsi vaatekaapista" jne...